Markku:

Taas meni yksi vuosi eteenpäin ja kohta ollaan 2023. Mitä jäi mieleen tästä kaudesta minulle? Minusta Suomi on edelleen koronan kynsissä ja ihmiset ovat sen seurauksena arempia sekä passivoituneempia kuin koskaan. Tämä näkyy myös kunnon ja terveyden romahtamisessa, ero on ISO verrattuna 2019. Tämä tietysti huolestuttaa minua suunnattomasti. Me tulemme maksamaan tästä vielä ison summan tulevaisuudessa.

Ilon aiheita puolestaan tänä vuonna oli meidän onnistunut muutos ohjelmoinnin suhteen. Meidän treenikokonaisuutemme oli paras tähän mennessä. Muutimme kesällä ohjelmoinnin sellaiseksi, jonka takana voimme seistä ylpeänä. Tämän seurauksena taistelijoiden voima alkoi kasvamaan ja samaan aikaan vammat sekä loukkaantumiset vähenivät huomattavasti. Väsymys poistui ja treeneistä saatava hyöty kasvoi. Joten sanoisin, että onnistuimme täydellisesti ohjelmoinnin kanssa. Tällä linjalla jatkamme ehdottomasti myös 2023. Minä uskon, että tämä on oikea tyyli treenata nimenomaan pitkäjänteisesti. Tällä saimme parhaat tulokset toistaiseksi.

Iloa tuli myös Noston kisaajien menestyksestä. Ulla tykitti mestariksi järjettömillä luvuilla ja Teija edusti tyylikkäästi. Myös Kasperin kisadebyytti oli hieno! Nämä kaikki toivat hyvää fiilistä. Ensi vuosi näyttää myös melkoisen mielenkiintoiselta nostajien osalta ja lisää uutisia varmaan lähiaikoina.

Entä minun omat tekemiseni?

2021 kerroin, että lähden matkalle kohti tuntematonta. Voisin sanoa, että koko 2022 oli juuri sitä. Testailin uusia asioita ja kesällä aloin löytämään oikeaa tyyliä. Aloin löytämään jälleen kiinnostavia juttuja liikkumisesta. Uudet konseptit muuttivat kehoani selvästi ja olen tyytyväinen tähän vuoteen. InBodyn mukaan kasvatin lihastani +3kg vuoden aikana ja se oli periaatteessa koko vuoden päätavoitteeni. Teemani oli liikkua nopeasti, turvallisesti, ilman kipuja sekä saada samaan aikaan tulosta aikaiseksi. Joten sanoisin onnistuneeni sen suhteen. Aloitin oman instagramin, jota on ihan hauska päivitellä. Tule seuraamaan, jos et ole vielä tehnyt sitä. Haastoin itseni lisäksi tuottamaan 100 artikkelia omaan blogiini.

2023 muutan jälleen KAIKEN. Olen asettanut itselleni uusia ja todella pelottavia tavoitteita, joten aloitan 9kk kestävän projektin ensi maanantaina. Aloitan käytännössä ”taktisen treenauksen”, johon kuuluvat esimerkiksi voimailu, jalkaväkimarssit, juoksu sekä sunnuntaisin pyörivät kahvakuulatunnit. Tästä tulee minulle uudenlainen kausi, teen kaikkea sellaista mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Aion juosta vähintään puolimaratonin 2023, joka on pisin koskaan juoksemani matka. Ja minähän EN ole juoksija, en sitten yhtään. Mutta juuri sen takia haastan itseäni! Minun pitää olla aina matkalla johonkin, muuten tylsistyn. Tällä kertaa tavoite on pelottavin mahdollinen ja olen superinnoissani tästä. Tämä myös tarkoittaa, että kehoani on muutettava juoksulle paremmin sopivaksi. Scary shit! Pyrin dokumentoimaan fiiliksiä matkan varrelta.

Mitä odotan 2023? Haluaisin pitkästä aikaa ”normaalin” treenikauden, ilman mitään koronia tai sotia. Haluaisin jälleen positiivista ilmapiiriä kaikkialle. Toivon että ihmiset uskaltaisivat jälleen. Se on minun toiveeni.

Kiitän tästä kaudesta myös Teijaa ja Kimmoa. Tiimimme jatkaa taistelua jälleen 2023.

Taistelijat! Haluan toivottaa Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille. Palaamme asiaan kinkkujumpilla ja lähdetään sen jälkeen kohti kautta 2023.

Teija:

Vuosi alkoi jälleen kerran haastavissa olosuhteissa koronan vuoksi. Kun korona alkoi hellittää, tuli sodan aiheuttamat kustannusten nousut, taas lisää kapuloita rattaisiin…

Markun ja Kimmon kanssa ollaan monesti istuttu alas ja mietitty, mitä seuraavaksi… Matka jatkui vaikeuksista huolimatta. Näissä oloissa on haastavaa suunnitella ja kehittää uutta, tästä huolimatta uudistettiin bootcampin toiminta.

Ohjelmistoa muutettiin, siirryttiin nopeista 30min treeneistä 45min pituisiin, joihin saa osallistua 3 kertaa viikossa. Alussa tehtiin voima- ja sykejaksot omina sykleinään, jonka myötä päädyttiin nykyiseen muottiin, jossa treeni sisältää voima- ja kunto-osuuden.

Muutos valmennuksen silmin on valtava:

  • Tekniikat ovat parantuneet, liikkeiden laatu on 👌
  • Voimatasot ovat kasvaneet hurjasti ja vaivat vähentyneet, kun viikon treenimäärät antavat aikaa
    palautumiselle.
  • Palautteen perusteella asiakkaatkin ovat tykänneet.
  • Muutoksen tuntee/näkee kehossaan ja näkyyhän se jokaisessa treenissä 💪

Treenit pystytään edelleen helposti muokkaamaan asiakkaan kunto-ja voimatasojen mukaisiksi. On mahtavaa nähdä kuinka arimmatkin asiakkaat ovat voiman myötä rohkaistuneet ja löytäneet uutta potkua treeneihin. Olen niiiiin ylpeä teistä jokaisesta, jotka rohkeasti olette lähteneet ylittämään itsenne ❤️

Naantalin Noston puolella oli myös uudistusten vuosi.

Pienryhmät poistuivat ja tilalle tuli ma-pe välille päivystysaika, jollon valmennus on paikan päällä opastamassa ja tekemässä tarvittaessa muutoksia ohjelmiin. Nykyään asiakkaat pääsevät hallille oman aikataulunsa mukaan, kun sisäänpääsy on 24/7.
Tämä on vapauttanut aikatauluja ja sen myötä helpottanut asiakkaiden elämää.

Mahtavaa etenemistä on nähty myös näillä asiakkailla, joista päälimmäisenä mainittakoon tuore SM-mestari Ulla, SE lukemineen klassisesta voimannostosta 💪. Maajoukkuepaikkaa odotellessa!

”Voimaperhe” tukee ja kannustaa, aina! Kiitos ihan jokaiselle Noston jäsenelle ❤️

Mitä omaan treenailuun tulee, jatkan edelleen valitsemallani tiellä, klassisessa voimannostossa. Haasteita on riittänyt, mutta eteenpäinkin on menty. Joka päivä opin itsestäni ja omasta kehostani enemmän, joka on tärkeässä roolissa, kuten myös valmentajanani toimiva Kimmo. Ilman Kimmon ammattitaitoa, ei haaveet toteutuisi. Yksi niistä olisi päästä maajoukkueen jäsenenä edustamaan Suomea.

Sm-kisoista voitetun hopean myötä, hain maajoukkuepaikkaa. Aika näyttää, pääsenkö EM-kisoihin edustamaan vai en 😊
Kiitos siis kaikille ihanille asiakkaille, jotka matkassa mukana ovat kulkeneet tänäkin vuonna 🙏 Ja kiitos tietysti Markulle ja Kimmolle, jotka vaikeuksista huolimatta jatkavat tarmokkaasti eteenpäin. Halu auttaa ihmisiä on suuri, ja jos joskus, niin koronan jälkeen sitä tarvitaan ❤️ Matka jatkuu!

Hyvää ja rauhallista joulua ja parempaa ensi vuotta kaikille!

Seuraa Teijan Instaa tästä.

Kimmo:

Vuosi 2022 meni minun osaltani suurimmaksi osaksi Naantalin Noston voimavalmennuspuolella kuten viime vuonnakin. Tänä vuonna käytiin valmennettavien kanssa kahdet eri SM-kisat lävitse. Ensin etävalmennettava Eveliina kävi ottamassa neljännen sijan opiskelijoiden SM-kisoista Tampereella. Tampereen jälkeen viikon päästä suuntana oli Oulu ja Masterssien SM-kisat. Kotiin tuomisiksi saatiin kultamitali Ullalle ja Teija onnistui uusimaan viimevuotisen hopean. Upeat kilpailut kaikilla! Kiitos naiset. Ensi vuonna pusketaan lisää kilpailuja ja vielä kovempaa 😊

Henkilökohtaisella tasolla vuosi on testaillut päättäväisyyttä lukuisat kerrat. Reumakivut ovat hyvin pitkälti kokonaan estäneet minkään näköisen tavoitteellisen voimaharjoittelun ja lisäksi riesana on ollut jatkuvat sairastelut. Näistä huolimatta olen käynyt treeneissä lähes poikkeuksetta 4 kertaa viikossa, koska mitä muuta tekisin? En treenaisi? Pidän rutiinia yllä ja yritän (aina ei onnistu) nauttia siitä mitä pystyn tekemään.

Ensi vuonna minulla tulee 10 vuotta täyteen elämäntapamuutoksesta, johon kuuluu treenaus enkä siitä aio periksi antaa, sanoi reuma tai muut vaivat mitä tahansa!

Hyvää ja periksiantamatonta vuotta 2023!

Seuraa Naantalin Nostoa tästä.