Uusi ohjelma 2023 ja allekirjoittanut on aloittanut sitä varten ”offseasonin”, eli minun vuoden 2022 treenitavoitteet tulivat täyteen kesällä. Päätin sen jälkeen että haluan tehdä jotain uutta itselleni, joten lähdin elokuun alusta kohti suurempaa lihasmassaa sekä voimatasoja. Pyrin nostamaan painoani rauhallisesti seuraavat 4kk ja treenaan tavoitteellisesti. Seuraan erittäin uteliaana mitä kehoni sanoo totaalisesta suunnanvaihdosta. Pistin kalisteniikan välillä tauolle ja siirryn raudan pariin ainakin vuodeksi. Muutaman tavoitteenkin olen asettanut ensi vuodelle itselleni, kerron niistä ja treeneistäni lisää myöhemmin.

Oletetaan että kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti ja joulukuussa painan noin 15kg enemmän kuin nyt. Alku on ainakin lupaava ja olen menossa oikeaan suuntaan. Tammikuussa 2023 minulla on tarkoitus aloittaa poistamaan kertynyttä rasvaa ja samalla haluaisin säilyttää hankittua lihasmassaa. Ja siitä tullaankin tämän artikkelin sisältöön. Minulla on jo tiedossa miten lähden poistamaan rasvaa ja virittämään lihasmassaani, olen suunnitellut sen jo valmiiksi.

Mutta sitä ennen olisin utelias testaamaan tätä poikkeuksellista konseptiani asiakkaisiimme. Haluaisin nähdä kuinka rajuja tuloksia sillä on mahdollista saavuttaa erittäin lyhyessä ajassa.

Joten etsin 6 – 8 henkilöä testaamaan täysin uutta ohjelmaani, jolla ei ole edes nimeäkään vielä. Kutsutaan sitä työnimellä ”FatBurner” tässä kohtaa.

FatBurnerin tavoite:

Aggressiivinen rasvanpoltto

Aggressiivinen lihasmassan lisäys

Saada sinut näyttämään hyvältä alasti

FatBurnerin sisältö:

Henkilökohtainen ohjelmointi pienryhmässä

2 ohjattua treeniä viikossa (tiistaisin klo 18:00 ja perjantaisin klo 18:45)

Ravinto-ohjeet

Protokolla

FatBurnerin kesto:

Sitoutuminen 12.9 – 23.10 väliseksi ajaksi. 6 viikon testi, jossa treenataan uudella ja kokeellisella ohjelmoinnilla VAIN kahdesti viikossa. Kyllä luit oikein! 2 treeniä. Muu liikkuminen on ehdottomasti kielletty tulosten maksimoinniksi. Selitän ohjelman ensimmäisessä treenissä miksi näin. FatBurnerin tarkoituksena on saavuttaa vuoden kehitys vain kuudessa viikossa tekemällä asiat HYVIN eri tavalla.

Vaatimukset osallistumiseen:

InBody – tarvitsemme tuoreen kehonkoostumusmittauksen sinusta. Meidän pitää tietää rasvaprosenttisi sekä lihasmassasi määrä. Ohjelma muokkaa juuri näitä kahta.

Mitat – otamme sinusta tuoreet mitat ennen aloitusta.

Valokuvat – valokuvat edestä, sivulta ja takaa. Mielellään mahdollisimman paljon ihoa näkyviin (toppi, shortsit jne suositeltu).

Syväkyykky – sinun pitää pystyä tekemään syväkyykky

Julkaisut – haluamme käyttää kuviasi ja tuloksiasi vapaasti.

Tämä koko treenikonsepti on täysin uusi, en ole koskaan nähnyt kenenkään treenaavan tällä tavoin. Konsepti on ollut olemassa, mutta kadonnut tyystin ajan syövereihin. Pyörää ei keksitä uudestaan, vaan se tuodaan unohdetusta varastosta esiin ja kiillotetaan.

Olen rehellisesti sanottuna erittäin utelias näkemään minkälaista jälkeä tällä ohjelmoinnilla saadaan, varsinkin jos sitoudut noudattamaan sitä pilkulleen. Tämä voi olla jopa Bootcampin yksi pääjaksoista 2023, jos/kun se osoittaa tehonsa. Minulla on sellainen fiilis, että tämä on järjettömän tehokas tapa polttaa rasvaa ja muokata kehonkoostumusta. Hintataso on sama bootcampin kanssa.

Ilmoittautuminen ryhmään on nyt auki. Lisätiedot ja ilmoittautumiset suoraan minulle.

Lisäys 4.11.2022

16 taistelijaa suoritti ”fatburnerin” läpi ja data on nyt olemassa. KAIKKI taistelijat laihtuivat ja KAIKKIEN keho muuttui paremmaksi. Osa muuttui enemmän, osa muuttui vähemmän. Osa taistelijoista suoritti 8 treeniä, osa suoritti 16 treeniä. Osa taistelijoista treenasi kerran viikossa, osa treenasi kaksi kertaa viikossa. Osa söi protokollan ohjeen mukaan, osa söi oman fiiliksen mukaan. Käytin kahta erilaista treeniformaattia testin aikana. Joten nyt on dataa kaikenlaisesta lähestymistyylistä olemassa.

FatBurner on saatavilla tammikuusta 2023 osana Ruokatauon palveluita. Tämä tyyli sopii parhaiten niille henkilöille, joiden elämä on erittäin kiireellistä. He ehtivät vain kerran tai maksimissaan kahdesti viikossa liikkumaan. Tulosta syntyy erinomaisesti, jos tekemisen laatu on superkorkealla. Et tarvitse kuin YHDEN tai KAKSI superlaadukasta treeniä viikossa ja kehosi muokkautuu kyllä.

”FatBurnerin tarkoituksena on saavuttaa vuoden kehitys vain kuudessa viikossa tekemällä asiat HYVIN eri tavalla.” No teimme treenit hyvin eritavalla ja saimme mielestäni todistettua konseptin toimivuuden.

Tässä alla esimerkiksi TOP4, miten kehot muuttuivat.

Petri fitnessindeksi ennen 78
Petri fitnessindeksi jälkeen 84
Mira fitnessindeksi ennen 57
Mira fitnessindeksi jälkeen 63
Soile fitnessindeksi ennen 68
Soile fitnessindeksi jälkeen 73
Aleksandra fitnessindeksi ennen 67
Aleksandra fitnessindeksi jälkeen 72

Tammikuun laihdutushaasteeseen voi ilmoittautua täältä ja samalla voit kertoa haluatko suorittaa haasteen Fatburner-ryhmässä. Ryhmään otetaan ilmoittautumisia vastaan. Paikkoja on rajallisesti tähän ryhmään.

Minulta voi kysyä lisää molemmista sähköpostilla.

Markku | markku(at)ruokatauko.fi | personal trainer