Ruokatauon toukokuun onnistujana on 50-vuotias Juhani. Hänellä on takana aivan mieletön 16 viikon elämäntapamuutos meidän personal trainer asiakkaana! Elämäntapamuutoksissa aina se ensimmäinen ja kaikkein tärkein seikka on MOTIVAATIO, päätös tehdä hyvinvoinnilleen jotain. Kukaan muu ei voi sinua pakottaa eikä myöskään tehdä tarvittavaa työtä puolestasi. Juhanin motivaatio oli alusta asti aivan huikea. Mies oli päättänyt, että nyt 50-vuoden rajapyykin kohdalla on aika tehdä korjausliike.

personal trainer

Kysyimme mieheltä suoraan mikä sai hänet lopulta tekemään korjausliikkeen: Olin huolestunut kunnostani, pelkkä portaiden ylösnouseminen pisti puuskuttamaan ja hengästymään. Koin VÄSYMYSTÄ melkein jokaisena päivänä. Halusin muutosta peilikuvaani!”

Nämä edellä mainitut asiat ovat juuri niitä asioita, joihin pystymme auttamaan. Personal Trainer -toimeksianto allekirjoitettiin ja projekti polkaistiin käyntiin 15.1.2016. Juhani oli aiemminkin monia kertoja kokeillut erinäisiä keinoja laihduttaa, joista osa oli tuottanut väliaikaista tulosta ja osa ei. Tällä kertaa hän päätti kuitenkin hakea ammattilaisilta apua ja siirtää vastuun heille. Juhani kertoi ettei hän ollut pitkiin aikoihin panostanut (ajallisesti/taloudellisesti) OMAAN hyvinvointiinsa ja kotirintamalta tulikin ”käsky”, että nyt hyvä mies annat mennä vaan, olet sen ansainnut! Kotijoukot lähtivät kannustamaan, auttamaan ja tukemaan miehen tietä kohti elämänsä kuntoa. Tämä läheisten tuki ja kannustus on äärimmäisen tärkeää elämäntapamuutoksissa!

personal trainer turkuOlen monesti kummastellut sitä, että miksi ihmiset eivät ole halukkaita sijoittamaan omaan hyvinvointiinsa? Esimerkiksi jos autoon tulee jokin pienikin vika, se vaikka ei käy ihan kunnolla tai muutoin yskähtelee, autoa ollaan jo heti seuraavana päivänä korjauttamassa! Miksi oman kehon yskähtelyyn, väsymykseen tai painonhallintaan ei samalla tavalla panosteta?

Elämäntapamuutoksen eteneminen

Jälleen kerran ruokavalioratkaisuksi tehtiin sellainen, joka sopisi mahdollisimman hyvin Juhanin elämäntilanteeseen. Työ vie häntä matkoille ja hotellielämä on tuttua. Näin ollen heti alusta asti oli tärkeää selvittää mitä terveellinen ruokavalio pitää sisällään. Kuinka ateriat tulisi koostaa niin kotosalla kuin sitten reissuissakin. Mitkä olisivat järkeviä kompromisseja? Ravinnossa käytimme kolmen aterian kokonaisuutta: aamiainen, lounas ja päivällinen. Ei mitään ateriankorvikkeita, pussikeittoja, kaalidieettejä tai mitään muutakaan järjetöntä. Mahdollisimman aitoa ja tunnistettavissa olevaa kotiruokaa, joista kasattiin painonhallintaa tukevia ateriakokonaisuuksia.

ravintoneuvoja

Varsinaiset ravitsemusohjeet ja neuvot Juhani koki mielestään helpoiksi sekä yksinkertaisiksi. Ohjeiden noudattaminen ei ollut hänen mielestään vaikeaa. Liikunta tuntui hänestä alkuun hyvin erilaiselta mihin hän oli tottunut, itse treenit olivat lyhyitä, mutta erittäin intensiivisiä. Treenejä Juhanilla oli keskimäärin kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi rauhallista kävelyä muutamana päivänä viikossa.

personal trainingKuten kuvista nähdään, muutos oli aikamoinen. 16 viikkoa ja -20 kg rasvaa pois, -17 cm vyötäröltä ja InBody mittauksen antama rasvaprosentti laski arvosta 30,0% arvoon 21,1%. Lopuksi kysyin Juhanilta mitkä olivat kolme tärkeintä hyötyä mitä hän sai projektista:

1) Vireystila. ”Olo on todella hyvä!”. Ei enää väsymystä, uupumusta ja vaikeuksia tehdä ajatustyötä

2) Nukkuminen. ”En mä muista milloin olisin nukkunut viimeksi näin hyvin!”

3) Vaatekaapin uudistuminen. Selvästi hoikistunut ja nuorentunut ulkoinen habitus oli mieletön saavutus. ”Hyvin on mennyt, ei ole nälkä ja fiilis on hyvä!”

Miehen fyysinen kunto nousi todella merkittävästi projektin aikana (enää ei rappuset hengästyttäneet), paino tuli reippaasti alas (118,5 –> 98,5kg), nämä kaikki ovat mahtavia asioita, mutta kuten Juhanin vastauksesta nähdään, ne eivät olleetkaan enää tärkeimmät asiat. Nämä elämäntapamuutokset ovat paljon muutakin kuin pelkkää kunnon kohottamista ja rasvanpolttoa. Juhanin päivittäinen väsymys oli poistunut ja tilalle oli tullut kohentunut vireystila, joka auttoi jaksamaan niin töissä, vapaa-ajalla kuin urheilun parissakin. Vireystilaan vahvasti vaikutti myös se, että unenlaatu parani huomattavasti. Mikä sen parempaa kuin herätä aamulla virkeänä ja valmiina päivän haasteisiin.

Juhanilla oli alusta asti luja päättäväisyys ja korkea motivaatio tehdä muutoksen eteen töitä. Aina kuitenkaan näin merkittävää muutosta ei pysty yksin tekemään, jolloin ammattilaisten tuki, neuvot ja ohjeet ovat paikallaan. Juhanin omin sanoin projektin onnistumisen kannalta tärkein asia oli:

Se miten te kaksi kuljitte projektissa kanssani ja olitte aina valmiina vastaamaan, selittämään, auttamaan ja tukemaan oli ihan ehdottomasti merkittävin osa tätä hyvää kokemusta. Jotenkin tuli sellainen olo että teillekin oli tärkeää että lopputulos on hyvä ja että oikeasti välitätte asiakkaan hyvinvoinnista…”

16 viikon aikana saimme uudelleen herätettyä Juhanin innostus liikuntaan ja itsestään huolehtimiseen. Jatko-ohjeet ja neuvot on jaettu. Olemme helkkarin ylpeitä Juhanin saavutuksesta! Ota Juhanista mallia ja tee se haastavin asia nyt heti: PÄÄTÄ TEHDÄ JOTAIN HYVINVOINTISI ETEEN! Älä siirrä elämäntapamuutosta huomiselle, se huominen ei tule sieltä koskaan. Montako vuotta olet jo sitä huomista odottanut?!

ruokatauko

PS. Tuossa alla meidän painonhallintaopas. Siitä löytyy ohjeet miten sinun tulisi syödä ja liikkua. Opas sisältää käytäntöä suoraan meidän toiminnasta. Saat sen täysin ILMAISEKSI. Joten lataa se itsellesi ja hyödy!

personal trainer

Tallenna