Tyky Naantali, eli meiltä on pyydetty myös yrityksille mahdollisuutta treenata työporukalla. Vastaamme huutoon tarjoamalle kolmea eritasoista treenikokonaisuutta, joista yritykset voivat valita mieleisensä. Kaikki kokonaisuudet ovat 60min kestoltaan ja ovat ohjattuja ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Kaikki tunnit ovat progressiivisia ja mitoitetaan yrityksen henkilöstön kuntotasoon. Tuntien sisällöstä saa esittää myöskin toiveita.

Helppo 60min

Tämä treenikokonaisuus pitää sisällään lämmittelyn, liikkuvuuden, kunto-osuuden sekä jäähdyttelyn. Tämä tunti sopii aloittelijoille kaikista parhaiten tai henkilöille, jotka eivät ole liikkuneet pitkään aikaan. Itse tunnin kulku on helppo ja rentoa. Harjoitellaan liikkeet rauhassa läpi ja säädetään kaikki henkilökohtaisesti sopivaksi. Käytetään kehonpainoa sekä jonkin verran välineitä.

Tehokas 60min

Tehokas sopii parhaiten perusliikkujalle. Teemme tunnin aikana samat jutut kuin helpossa, mutta lisäämme mukaan myös taitoharjoittelua. Myös kunto-osuus on pykälän verran haastavampi ja käytämme monipuolisemmin välineitä. Tämä kokonaisuus edustaa hyvin sitä, mitä teemme normaalisti Bootcampilla. Tehokasta, suoraviivaista ja suoraan asiaan.

Rankka 60min

Rankkatunti sopii niille, jotka haluvat ottaa kaikki mehut irti koneesta. Teemme sisällöstä haastavamman, mielenkiintoisen ja kattavan. Lisäämme tunnille myöskin voimaliikkeitä ja yhdistelemme niitä kunto-osuuteen. Tässä tunnissa yhdistämme bootcamppia, movea sekä crossfittiä yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä tunti sopii perusliikkujalle, joka haluaa haastaa itseään enemmän ja haluaa ottaa kaiken irti treenihetkestään.

Pidempi valmennusjakso

Pystymme tekemään pienryhmässä personaltrainertyylillä kattavan voima- ja kuntovalmennuksen henkilöstölle. Tämä on erinomainen vaihtoehto silloin, kun halutaan isoja muutoksia fysiikkaan ja hyvinvointiin. Tähän voimme tarvittaessa myös yhdistää ravintovalmennuksen. Tätä voisi luonnehtia sanalla ”kattava”.

Muuta tarjontaa yrityksille

Ruokatauko järjestää myös tarvittaessa erilaisia workshoppeja yrityksille. Aiheina voi olla istumatyön selkäkipujen ehkäisy, vireystilan nostaminen, ravintovalmennukset, kehonhuoltoon liittyvät tai vaikkapa ihan vain peruskunnon lisäämiseen liittyvät kokonaisuudet. Voimme yhdessä ideoida kokonaisuuden henkilöstön tarpeisiin.

Hinnat ja laskutus

Tuntien hinnat riippuvat paljolti siitä kuinka paljon treeniä tarvitaan viikossa ja kuinka pitkä toimeksianto on. Varaammeko aina tyhjän vakioajan yritykselle vai menemmekö tilanteen mukaan? Myös osallistujien määrä vaikuttaa, jotta tiedämme mitä hallia käytämme treeneihin. Laskutus on helpointa hoitaa sähköisesti, mutta maksuvälineenä käyvät myöskin Smartumit, Edenred, Eazybreak sekä ePassi.

Tyky Naantali – Lisätiedot ja kysymykset

Parhaiten saa lisätietoa lähettämällä sähköpostia Markulle markku(at)ruokatauko.fi. Käydään meilissä tarkemmin läpi mitä, milloin, kenelle ja mihin hintaan.