Välillä hieman toisenlainen onnistujatarina. Otetaan tähän väliin sellainen niin sanottu tekninen onnistuja. Näitäkin on aina kiva välillä luukuttaa.

Jani on meillä Ruokatauon asiakkaana sekä hän on myöskin CrossFit Naantalin asiakkas. Hänen kanssaan olemme jo jokusen tovin painaneet treenejä ja kehitystä on tullutkin oikein mukavasti. Mies liikkuu ja menee jatkuvasti eteenpäin kaikilla osa-alueilla. Jani on aina tykännyt liikuttaa isoja rautoja paikasta toiseen, mitä isommat raudat, sitä paremmin hän viihtyy paikalla.

Kahdeksan viikkoa sitten hän kertoi että haluaisi parantaa nostotekniikkaansa ja haluaisi voimaa lisää nostoihin. Teimme henkilökohtaisen diilin, valmentaisin häntä kerran viikossa painonnostossa 8 viikon ajan ja yrittäisimme parantaa tekniikkaa sekä voimaa. Minun tarkoituksena oli korjata suurimmat virheet nostoista pois ja saada mies räjähtävämmäksi.

Homma toimi erinomaisesti. Toimeksiannon jälkeen Jani kiskaisi helposti +10 kiloa isommat raudat kyytiin sekä saimme karsittua suurimpia tekniikkavirheitä. Työtä on vielä, mutta ero on jo todella iso.

Videolla näet Janin ennen sekä jälkeen.