laihdutus makeanhimo

Yrityksille ja urheiluseuroille pitämissäni luennoissa puhun paljon sokerin haitoista ja siitä kuinka helposti ja huomaamattomasti sitä sokeria tulee saatua hirmuiset määrät. Virvoitusjuomien sokeri on konsentroitua fruktoosia, joka valmistetaan maissista. Fruktoosi itsessään ei ole mitenkään terveydelle haitallista, kun se saadaan luonnollisista lähteistä kuten hedelmistä, marjoista ja vihanneksista. Teollinen konsentroitu fruktoosi, jota limsoista löytyy onkin sitten täysin eri asia.  Liiallisesta sokerinsaannista on paljon tutkimustietoa ja se on yhdistetty ylipainoon, diabetekseen ynnä muihin metabolisiin oireyhtymiin, keskittymishäiriöihin, huonoon ihonkuntoon, aivosumuun ja lista jatkuu ja jatkuu.  Nestemäiset sokeripitoiset juomat kuten limsat ovat mielestäni yksi kaikkein pahimpia ruokavaliotottumuksia mitä löytyy! Limsojen ystävillä on usein vaikeuksia säädellä juomistottumuksiaan niin, että juomismäärät olisivat kohtuulliset, saatika kompensoimaan tulevilla aterioilla (=syömään vähemmän) juotua kalorimäärää. Elimistömme ei pysty käsittelemään sitä sokerimäärää, joka esimerkiksi lasillisesta kokiksesta tulee. Seurauksena maksa muuttaa ylimääräisen rasvakudokseksi. Maksa itse rasvoittuu sekä muut ympärillä olevat elimet ja kudokset kokevat saman kohtalon.

Ennen kuin päästään kunnolla vauhtiin, haluan myös sanoa että en edusta mitään extreme-ajattelumaailmaa tai täydellisyyden tavoittelua. Silloin tällöin kohtuudella nautittuna limsat eivät kenenkään terveyttä ja tuskin painonhallintaprojektiakaan romuta. Katsotaanpa mitä sinun elimistössäsi tapahtuu sen jälkeen, kun olet yhden puolen litran limpparin vetässyt huiviin:

  • 10 minuutin jälkeen: Elimistösi vastaanottaa 22 sokeripalan verran sokeria, mikä on 100% päivittäisestä saantisuosituksesta. Limsoihin lisätty fosforihappo mahdollistaa näin hurjan sokerimäärän nauttimisen kerralla ilman, että makeus aiheuttaisi oksennusreaktion. Fosforihappo nimittäin hämää elimistöäsi vähentämällä makeantunnistusta.
  • 20 minuutin jälkeen: Verensokerisi nousee rajusti ja haima valmistaa äkisti suuren määrän insuliinia palauttaakseen sokeriarvot ennalleen. Samalla maksasi raivaa sokerivarastoonsa  lisää tilaa, muuttamalla varastossa olevaa sokeria rasvaksi. Tämä rasvakudos joko varastoidaan maksaan tai muihin lähialueen kudoksiin/elimiin. Erittäin korkean insuliinin pakottamana muuallakin elimistössä tapahtuu vastaavanlaista varastoimista = rasvoittumista = lihoamista.
  • 40 minuutin jälkeen: Juoman sisältämä kofeiini on imeytynyt. Pupillit laajenevat ja verenpaine nousee. Maksasolut ovat ymmällään. Mitä oikein on tapahtunut? Varmuuden vuoksi maksa luovuttaa osan sokeristaan verivirtaan siltä varalta, että tässä on kohta juostava karkuun jotain vihollista tai jotain muuta henkeä uhkaavaa on tapahtumassa.
  • 45 minuutin jälkeen: Elimistösi dopamiinin tuotanto nousee ja tunnet suurta mielihyvää ja olosi on pirteä. Samaan mielihyväkeskukseen vaikuttaa myös huumausaineet kuten heroiini.
  • 60 minuutin jälkeen: Juoman sisältämä fosforihappo sitoo kalsiumia, magnesiumia ja sinkkiä ruuansulatuskanavassasi. Tämän seurauksena kyseisiä mineraaleja karkaa virtsarakkoon, vaikka niille olisi elimistössä parempaakin tarvetta kuten kalsiumin luustoa ylläpitävät toiminnot. Tähän kohtaan hyvä sanoa, että liha ja viljatuotteet sisältävät myös suuria määriä fosforihappoa sekä myös maitotaloustuotteet (jotka toki sisältävät myös kalsiumia).
  • 2 tunnin jälkeen: Kofeiinin diureettiset ominaisuudet poistavat elimistöstäsi nestettä ja viimeistään siinä vaiheessa, kun vitsarakkosi tyhjenee voit sanoa näkemiin kalsiumille, magnesiumille ja sinkille. Insuliini on myös nyt useamman tunnin paiskinut töitä verensokerisi parissa ja seurauksena onkin, että verensokerisi on rajusti laskenut. Sinulle iskee väsymys, uupumus, vaikeus keskittyä ja mieli alkaa tehdä jotain makeaa tai jotain mistä saisi lisää puhtia. Ei muuta kuin uusi pullo limpparia ja homma alkaa alusta!

laihdutus makeanhimo

 

 

 

No entäs kevytlimsat? Eikös ne ole terveellisempiä, kun ne ei sisällä sokeria?

Kyllä, kevytlimsat eivät tosiaan sisällä edellä mainittua sokeria, mutta todellinen kysymys kuuluukin ovatko ne tästäkään huolimatta hyviä sinun terveydellesi? Keinomakeuttajia ollaan tutkittu monia vuosikymmeniä ja lähinnä selvittelyn taustalla ovat olleet epäillykset, että ovatko ne vaarallisia meidän terveydelle. Jos sitä tutkimusviidakkoa lähtee lueskelemaan, kyllä löytyy jos jonkinlaista tutkimustulosta: keinomakeuttajat ovat aiheuttaneet syöpää ja muita sairauksia rotille, mutta toisaalta on myös tutkimuksia joiden tuloksena keinomakeutus on autanut painonhallinnassa. Virallinen kanta on kun ei ylitetä päivänsaannin maksimirajoja, tällöin nämä keinomakeuttajat eivät ole terveyttä vaarantavia. Ruokatauko edustaa kaikessa linjaa, että mahdollisimman aitoa ruokaa, mahdollisimman vähän lisä- ja torjuntaineita, joten en todellakaan ole mikään keinomakeuttajien puolestapuhuja. MUTTA jos tätä tilannetta ajattelee jälleen suuresta perspektiivistä katsoen, tilanne jossa henkilö juo sanotaanko päivittäin vaikka kaksi litraa kokista, hänen terveytensä varmastikin kohenisi mikäli hän vaihtaisi kyseiset kaksi litraa kokista light kokikseen. Kaksi litraa light-kokista ei varmastikkaan ole hyvä ratkaisu terveyden kannalta, mutta on se parempi kuin kaksi litraa sokeroitua kokista. Uskoisin että jopa kyseisen muutoksen avulla mahdollisesti ylipainoinen henkilö saisi hallittua painoaan hiukan paremmin.

laihduttaminen makeanhimo

 

 

 

 

 

 

 

Kevytlimsat ja lihoaminen?! Mitä ihmettä?!

Tässä on toinen asia, joka useasti otetaan esille kun puhutaan keinomakeutetuista juomista. Kevytlimsat ovatkin aiheuttaneet lihoamista, eivätkä auttaneetkaan laihduttamisessa. Myös tätä väittämää ollaan paljon tutkittu ja tutkimustulokset ovat vähintäänkin ristiriitaiset. Laihtumisen perusteluina on yksinkertaisesti se, että kevytlimsat eivät sisällä sokeria eikä siten kaloreita, joten niiden pitäisi auttaa laihtumisessa. Lihoamisen perustelut taas ovat hiukan monimutkaisemmat. Siinä ajattelu menee kuta kuinkin niin, että juodessasi kevytlimsaa sinun elimistösi virittyy tilaan: ”jess kohta saadaan sokeria ja energiaa”. Insuliini alkaa nousemaan ja aivot kihelmöiden odottavat tulevaa dopamiiniannosta. Kevytlimsan tapauksessa käykin kuitenkin niin, että sokeria ja energiaa ei tulekaan, mutta insuliini on ehtinyt nousta reilusti. Tämän seurauksena insuliini pakottaa verensokerin alhaiseksi ja lopputulos on sama kuin sokeroidun juoman kanssa = sinulla alkaa tehdä mieli lisää jotain makeata. Näin ollen voidaan sanoa, että kevytlimsa kasvattaa makeanhimoa/näläntunnetta ja aiheuttaa ylisyömistä -> paino nousee. Aivot eivät myöskään saa riittävän suurta luvattua dopamiiniannostaan, joten nekin käskyttävät nauttimaan lisää -> keinomakeuttajat voivat aiheuttaa riippuvuutta.

Vinkkilista kuinka päästä eroon makeanhimosta?

  • Syötkö tarpeeksi päivittäin? Elimistömme pyrkii keinoilla millä hyvänsä tasoittamaan mahdollisesti pidempään vallinneen kalorivajeen. Yksi näistä keinoista on nostattaa näläntunnetta ja erityisesti makean ja/tai suolasenhimoa.
  • Onko sinun ateriat tasapainoisia ja sopivatko ne sinun elämäntapoihin? Esimerkiksi jos olet kovaa ja aktiivisesti urheileva henkilö, joka koittaa samaan aikaan jostain syystä rajoittaa hiilihydraattien (riisi, peruna,…) saantia, hyvin todennäköisesti makeanhimosi johtuu tästä. Rasvaton ruokavalio aiheuttaa samaa. Riittävään proteiinin saantiin tulisi myös kiinnittää huomiota ja unohtamatta kuituja.
  • Oletko stressaantunut? Yhdistätkö makeansyönnin kenties lohtusyömiseksi? Tai palkitsetko itseäsi sen avulla?

Koska sokeri (ja mahdollisesti keinomakeuttajat) vaikuttavat niin vahvasti meidän aivojen mielihyväkeskukseen, voi niistä eroon pääseminen joskus olla hyvinkin haastavaa mutta ei mahdotonta. Tällöin edellä mainitut seikat pitää olla kunnossa! Näitä voidaan vielä entisestään tehostaa lisäravinteilla. Sen jälkeen alkaa tapahtumaan!

Näiden seikkojen läpikäyminen onnistuu ammattilaisen avulla ja Ruokatauko ilmoittautuu auttamaan.

– Kimmo, ravintoneuvoja, kimmo(at)ruokatauko.fi

 

Tallenna