Ruokatauon päivän polttava kysymys on: ”Oletko koukussa roskaruokaan?”. Monet tutkimukset nykyään puoltavat näkemystä siitä, että riippuvuus roskaruokaan on itseasiassa hyvinkin samanlainen kemiallinen reaktio kuin olisi koukussa huumeisiin. Molemmat tapaukset vaikuttavat suoraan aivojen hyvänolon reseptoreihin sekä itsekontrolliin. Noh, sillä aikaa kun tieteellinen rintama jatkaa edelleen vuositolkulla kestänyttä väittelyä siitä, onko roskaruokariippuvuus edes oikeasti olemassa, Yalen Yliopiston tutkijat kehittivät Food Addiction-kyselyn antamaan jotain vastauksia siihen onko henkilö koukussa roskaruokaan. Käänsimme Ruokatauossa Food Addictionin kysymykset suomeksi ja teimme siitä lyhyemmän sekä meidän näköisen version. Osallistu testiin artikkelin lopussa ja katso onko himosi jäätelöä tai pizzaa kohden roskaruokariippuvuutta. ”Oletko koukussa?”, siihen testi voi antaa jotain vastauksia.

roskaruoka

Mistä tämä riippuvuus roskaruokaa ja sokeria kohtaan on oikein alkanut? Syyttävät sormet osoittavat hyvin vahvasti kohti meidän nykyistä prosessoitua elintarvikealaa. Roskaruoka koukuttaa monet ja meidät suomalaiset varsinkin. Princetonin Yliopiston tutkijat huomasivat, että kun sokeria mättäviltä rotilta otettiin sokeri pois, rotat kokivat samanlaisia vieroitusoireita kuin huumeista johtuvia –  kalisevat hampaat, etukäpälien tärinä ja koko kehon vapina. Tämä siis sokerista!! Ajatelkaa kuinka voimakkaasti se saa sinut himoitsemaan sitä roskaa! Kun rotille annettiin kaksi viikkoa myöhemmin mahdollisuus taas syödä sokeria, ne söivät sitä niin ahneesti että lopulta rotat kuluttivat sitä 23% enemmän kuin normaalisti. Voisi sanoa että melkoisen koukuttavaa tavaraa!

Puolestaan vuonna 2012 tiedemiehet Oregon Research Instituutissa tekivät aivotutkimuksen, jossa seurattiin pienten lasten riippuvuutta. Lapsille annettiin ensin suklaapirtelöä esittävä kuva käteen ja hetken hypistelyn jälkeen he saivat myös syödä sellaisen. Tutkimustuloksissa todettiin samankaltaisuutta huumeiden käyttäjiin ja alkoholisteihin, he kun tarvitsevat jatkuvasti suurempia ja suurempia määriä ainettaan ajan kuluessa. Samanlailla huomattiin että enemmän suklaapirtelöitä syövä lapsi saattoi tarvita jatkuvasti suurempia ja suurempia annoksia, jotta aivojen hyvänolon reseptorit osaisivat tuottaa oikeanlaisen merkin tyytyväisyydestä.

Tohtori Pamela Peeke Marylandin Yliopistosta kertoo, että meditaatio ja liikunta auttavat torjumaan näitä riippuvuuksia. No tämä on yleisestikin tiedettyä ja myös meillä Ruokatauossa hyväksi havaittu. Liikunta auttaa moneen asiaan, mutta roskaruokariippuvuus on todella paha vastustaja. Heroiinista toipuvalle metadoni auttaa vieroituksessa, samanlaisella ajatuksella roskaruokariippuvaisen tulisi myös etsiä muita keinoja tyydyttääkseen aivojen reseptorit – esimerkiksi makeat hedelmäsmoothiet voisivat toimia jäätelön korvikkeena. Tämä voisi olla heti askel oikeaan suuntaan. Vaihdetaan iso paha pienempään pahaan.

Roskaruokariippuvuus näyttää liittyvän suoraan niihin ruokiin, joita marketit ovat eniten pullollaan. E-koodia toisensa perään ja paketissa lukee jotain sellaisia ainesosia mitä et osaa edes tavata. Tohtori Kelly Brownell Yalen Rudd keskuksesta totetaa, että ihmiskeho on biologisesti sopeutunut käyttämään niitä aineksia ravintona, joita löydämme luonnosta. Se ei ole sopeutunut käyttämään ravinnokseen prosessoituja elintarvikkeita, tästä mekin kirjoitimme viime vuonna blogissamme.

”Emme ahmi appelsiineja tai bataattia,” sanoo Brownell. ”Mutta kun erittäin pitkälle prosessoitu ruoka syödään, keho voi mennä täysin sekaisin siitä. Kukaan ei ahmi maissia, mutta mitä tapahtuu kun syöt paketin Domino-keksejä? Pystytkö lopettamaan yhden jälkeen?”

Roskaruoka on prosessoitu ja suunniteltu niin pitkälle pelkkien eurojen toivossa, että melkein mitä tahansa voi odottaa. Niiden maku on suunniteltu reagoimaan voimakkaasti meidän suussa olevien makuhermojen kanssa, niihin on optimoitu täydellinen suutuntuma, suola, makeus ja rasva kombinaatioksi, josta meidän keho menee aivan tilttiin. Keho ja ennenkaikkea aivot laitetaan haluamaan niitä. Syöt yhden, syöt kaksi, syöt kolmannen ja hetkessä koko paketti on tuhottu. Sen jälkeen marssit taas lähimpään Cittariin ja haet uuden purkin itsellesi. Ja eurot vain tippuu valmistajan tilille ja ne hierovat käsiään yhteen.

Joten oletko juuri sinä koukussa roskaruokaan? Selvitä itse alla olevan kyselyn avulla. Testattu toimivaksi Firefoxilla. Chromella ei oikein tykkää vaihtaa sivua.

[wp_quiz id=”3477″]

Tätä artikkelia varten lainailin materiaalia The New York Timesin sivuilta.

T: Make, Ruokatauon PT

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna