Antiikin Patsaan päättymisestä on nyt jokunen kuukausi. Olin aika tyytyväinen lopputulokseen, pääsin siihen tavoitteeseen mihin halusin. Päätin että lyön loppupisteen projektille välittömästi kun rasvaprosenttini menee alle 15%. Maaliskuussa 2018 se sitten lopulta tapahtui. Pistin ”Antiikin Patsas” -projektin pakettiin sekä siirryin pois miinuskaloreilta. Olin ollut miinuksilla puolitoista vuotta ja kieltämättä kondis oli aika kiva.

Olin myös jonkin verran julkisuudessa esillä, mm. Iltalehti julkaisi minusta jutun. Ja heti perään muutkin lehdet innostuivat tekemään Ruokatauosta juttuja. Aivan loistavaa ja toivonkin että minun sekä Kimmon tarinat motivoivat taas yhtä henkilöä nousemaan ylös sohvalta ja aloittamaan taistelun paremmasta huomisesta. Sen takia me teemme tätä työtä.

Mutta mitä minä tekisin seuraavaksi? 15% oli kiva saavuttaa, mutta tiedän että pystyn parempaankin. Antiikin Patsaassa minulla tavallaan loppui aika kesken, koska halusin julkaista materiaalia viimeistään maaliskuussa 2018. Välittömästi kun sain prosentit kohdilleen, pistin homman seis. Sattumalta tämä osui myöskin maaliskuulle 2018. Pukkasin AP:n ulos ja pistin sen pois mielestäni. Se oli valmis.

Projektin jälkeen aloin miettimään että seuraavan haaste olisi mennä alle 10% rasvoihin, miltäköhän meikäläisen keho näyttäisi sen jälkeen ja mikä olisi minun suoritustaso? Tästä tulee minun seuraava projekti. 15 kuukauden aikana menetin InBodyn mukaan vain vähän yli 1kg lihasmassaa, kaikki muu painonpudotus tapahtui suoraan rasvakudoksesta. Joten voisin pitää projektia todella hyvin onnistuneena rasvanpolton kannalta. Nyt seuraavaksi ajattelin tehdä kolme kuukautta hyvin maltillista lihasmassan kasvatusta, katson josko saan tuon menetetyn kilon takaisin ja ehkä rakennettua vähän uuttakin lihasta. Joten aloitin toukokuu 2018 alusta erittäin maltillisella bulkilla. Projekti-Beastissa 2016 hoidin bulkin sikatyylillä, joka toi kyllä erittäin tehokkaasti massaa, voimaa ja myös läskiä. Se oli erittäin villit kolme kuukautta, jolloin söin kaiken minkä näin. Vedin jääkaapin tyhjäksi kerran pari päivässä. Imuroin roskaruokaa magneetin lailla ja vedin sen ihan överiksi. Kieltämättä se oli mielenkiintoinen kokemus mutta nyt yritän tehdä bulkin ”älykkäästi”.

sika bulk

Ihan näin massiviseksi en aio bulkata itseäni. Tämä oli alkuperäisen Antiikin Patsaan aloituskunto jouluna 2016.

Tavoitteena on saada seuraavien kolmen kuukauden aikana painoa noin 5-7 kiloa ylöspäin. Sen jälkeen aloitan juhannukseen 2019 kestävän miinusjakson, jossa katson onko minusta alittamaan 10% maaginen raja. Joten Antiikin Patsas 2.0 on työnalla ja matka on alkanut. Otan varmaan jouluna 2018 pienen tilapäivityksen ja katsotaan olenko miten hyvin aikataulussa. En kuitenkaan laita itselleni mitään tarkkaa takarajaa, jos näyttää että juhannus 2019 ei riitä aikataulullisesti, sitten vain siirrän aikataulua jouluun 2019. Sama juttu myöskin toisinpäin, jos saan projektin aikaisemmin valmiiksi, laitetaan tuloksia nähtäville myös aikaisemmin. Minulle se tavoite ei ole kaikista tärkein, vaan se matka. Haluan aina olla matkalla johonkin.

InBody antaa jotain lukuja rasvaprosentiksi ja pidänkin niitä enemmän suuntaa antavina. Kesällä 2019 menen DXA-skannaukseen, jotta saan tarkimman mahdollisen ”arvion” rasvaprosentista. Tutkin myös mahdollisuutta verrata sitä vedenalaispunnitukseen, pihtimittaukseen sekä InBodyyn. Nämä kaikki sitten kun olen ”valmis” tämän seuraavan projektini kanssa.

Matka on alkanut!

XOXO,

Markku | Ruokatauko