Joulun jälkeen on varmasti yhdellä jos toisella ähkyä, silloin on kenties paikallaan pienimuotoinen vieroitus liiallisesta hiilihydraatin sekä sokerin saannista. Vieroitus on mielestäni parasta aloittaa heti päivän ensimmäisestä ateriasta. Jotkut sanovat sitä aamupalaksi, minä sanon sitä aamiaiseksi isolla A-kirjaimella. Aamiaiseen kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota ja se tulisi koostaa järkevästi. Aamuisin on todella tärkeää antaa meidän aivoille rasvahappoja, niillä saamme aivojemme ajatustoiminnan käyntiin. Oikealla määrällä rasvaa, ajatustoiminta myös pidetään käynnissä pitkin päivää. Riittävällä proteiinin saannilla puolestaan varmistetaan ensisijaisesti kylläisyyden säilyminen, emmehän halua kiljuvaa nälkää vieraaksi heti tunti aamupalan jälkeen, emmehän? Kolmanneksi kannattaa vireystason kannalta nauttia maltillisesti hiilihydraattilähteitä. Aamupalaksi hotkaistu possumunkki voi hetkeksi viedä näläntunteen, mutta todellisuus possumunkin sopimattomuudesta aamupalaksi tulee hyvin nopeasti vastaan. Verensokerit romahtavat korkeista arvoista alas ja alkaakin tehdä mieli uutta possumunkkia pysyäkseen hereillä.

Aamupalan painotus olisi hyvä olla proteiinin, rasvan ja kuidun puolella enemmän kuin hiilihydraatin. Tämä on aika päinvastoin kuin mitä perussuomalainen syö aamiaisekseen: ruisleipää, puuroa, muroja tai pelkkä kahvi. Kehnon aamiaisen seurauksena näläntunne tulee jo reippaasti ennen lounastaukoa ja aiheuttaa monella pakottavan tarpeen syödä joku pulla kahvin kanssa ennen itse lounasta. Sen jälkeen varsinaisella lounaalla on uudelleen karmea nälkä ja keho haluaa edelleen ruoka-aineita, jotka nostavat nopeasti romahtanutta verensokeria. Lautaselle lastataan hirmuiset määrät pastaa, perunaa, riisiä, leipää ja jälkiruokia. Aterian jälkeen vatsaa turvottaa, väsyttää, pitää avata housunnappia ja muutenkin painokäyrä näyttää tasaista noususuhdannetta. Sama kuvio toistuu iltapäivällä välipaloina ja päivällisellä.

Ensimmäinen korjausliike on lähteä muuttamaan aamupalaa Aamiaiseksi! Oheisella videolla näytämme miten valmistat helpon, raikkaan ja juotavan aamiaisen, kutsutaan sitä ”aamiaispommiksi”. Sen voi tehdä edellisenä iltana valmiiksi ja korkata aamulla jääkaapista, sen voi ottaa töihin mukaan ja syödä vaikka lounaaksikin tai iltapäivällä välipalana. ”Hei Kimmo, minulla ei ole töissä jääkaappia! Mitä teen?” Ei hätää, todellinen pelimiehen vinkki on pakastaa pommi edellisenä päivänä. Nappaat sen aamulla pakkasesta ja annat sulaa työpisteesi vieressä pitkin päivää.

Smoothiepommin ainesosat löydät melko suurella varmuudella kaikista hyvin varustelluista ruokakaupoista. Siemenien liotuksesta voisin sen sanoa, että maailma ei siihen kaadu mikäli moinen unohtuu. Helpoiten liotus menee niin, että edellisenä iltana laitat vesilasiin vettä ja sen joukkoon siemenet. Aamulla vain siivilöit veden pois ja heität siemenet blenderiin. Vatsasi kiittää. Jos siemenien tai jonkin muun ainesosan maku tulee alussa liikaa esille, vähennä niiden määrää. 2 teelusikallista siemeniä ja vain 1 kourallinen pähkinöitä voisi olla alkuun makuystävällisempää. Mikäli maitotuotteet sopivat sinulle, silloin kookosmaidon voi hyvinkin korvata vaikka maustamattomalla turkkilaisella jugurtilla ja lorauksella esim. mantelimaitoa.

Testaa ja käynnistä päiväsi kunnon aamiaisella -Kimmo

Katso tästä Ruokatauon aamiaissmoothin valmistusohje:

 

aamupala_1024_683px

Tallenna

0 Shares