59-vuotias nainen välttää kirurgin veitsen

Moikka hyvät ystävät! Esitelläänpä jälleen kerran yksi upea asiakastarina tältä vuodelta. Asiakkaana 59-vuotias Leena, joka 2018 tammikuussa hyppäsi meidän kelkkaan ja lähti taistelemaan kohti parempaa huomista. Tammikuussa järjestimme naistenryhmän, josta jo aiemmin tulikin esiteltyä Kaisan tarina.

Lyhyesti ja ytimekkäästi tarkoituksena oli nostaa ryhmälaisten fyysistä kuntoa ja opettaa heitä muuttamaan ravitsemustaan kunkin oman tavoitteen mukaiseksi. Suurimmalla osalla tämä tavoite oli painonpudotus. Treenejä oli kolmasti viikossa ja henkilökohtaista ravintovalmennus opetusta oli kolmen kuukauden matkan aikana kolme kertaa.

Halusin vaikuttaa siihen, että millaista elämäni tulisi olemaan seuraavat vuosikymmenet

60-vuoden iässä oli Leena alkanut pohtia, että mitä mahtaisikaan tulevat elinvuodet tuoda tullessaan ja minkälaiseksi hänen vointinsa menisi. Päällimmäisenä mielessä oli huoli edessä olevasta kirurgin tapaamisesta, jossa päätettäisiin selkäleikkauksen ajankohta. Nämä asiat saivat Leenan tekemään päätöksen lähteä mukaan Ruokatauon pienryhmävalmennukseen. Edessä ei ollut helpoin eikä vaivattomin tie. Edessä oli hikeä, kamppailua, ruuanlaittoa, elämäntapojen muuttamista, ponnistelua, TAISTELUA, suuria onnistumisen tunteita, itsensä ylittämistä ja…

Kimmo: ”Mitä ajatuksia sinulla Leena oli ennen projektin alkua?”

Leena: ”Mä menin vaan rohkeasti eteenpäin enkä välittänyt mitä tuleman pitää. Joka kerta tuli voimallinen olo ja olin ylpeä itsestäni, että hitsi mä pystyin tuohon ja tuohonkin!”

Mielettömiä vastauksia eikö vain? Milloin sinulla hyvä lukija on viimeksi tullut liikunnan jälkeen sellainen olo, että jumalauta nyt mä oikeasti tein jotain raskasta ja haastoin itseäni? Koska olit viimeksi ylpeä siitä mitä teit oman hyvinvointisi eteen?

Kimmo: ”Entäs se selkä Leena?”

Leena oli saanut toukokuussa 2017 lähetteen selän tarkempiin tutkimuksiin, jotka suoritettiin marraskuussa. Tutkimusten tuomiona kerrottiin joulukuussa 2017, että fysiatrin palvelut eivät enää auta. Lääkärit päättivät, että seuraavana on kirurgin vastaanotto alkuvuodesta 2018 ja sitä myötä leikkaus. Tammikuussa starttasi Leenalla Ruokatauon pienryhmävalmennus. Helmikuun puolessa välissä Leena meni sovitulle kirurgin vastaanotolle, jossa kirurgi suoritti tutkimuksia ja testejä Leenalle sekä kyseli elämäntilannetta. Tapaamisen lopuksi kirurgi totesi seuraavaa:

Lääkäri: ”Mitä olet nyt saanut aikaan Leena, sen myötä toivotan sinut tervetulleeksi uusintatesteihin 10 vuoden päästä, meidän ei tarvitse mennä leikkauspöydälle sinun kanssasi. Eli jatka sitä mitä olet tehnyt!”

Leenalle alun perin suunniteltu hermoleikkaus sisälsi omat riskinsä, joita ei kirurgin mielestä kannattanut enää ottaa, koska tilanne oli lähtenyt paranemaan riittävän paljon.

Leikkaukselta vältyttiin sen ansiosta, että Leena oli lähtenyt rohkeasti ja päättäväisesti pitämään itsestään parempaa huolta. Mieletöntä!

Lopputapaamisella kyselin Leenan ajatuksia valmennuksen liikunnasta ja ruokavaliosta. Tässä hänen vastauksiaan:

Kun tullaan tänne, niin tehdään kunnolla. Hiki virtaa, voimat nousee, kunto kohenee ja mieli paranee. Liikunnan iloa.

Minulle omasta mielestäni lisättiin ruokamääriä aiempaan nähden. Ei ole ollut häiritsevää nälkää eikä nälkäkiukkuja.

Kauppaostokset ovat selvästi muuttuneet aiemmasta ja vietänkin nykyään paljon enemmän aikaa vihannesosastolla.

Nykyään työpäivän jälkeen olen yhtä virkeä kuin sinne mennessä. Aika paljon sanottuna, koska olen aamuihminen. Aiemmin kun tulin töistä kotiin, viime syksynä, en enää jaksanut tehdä edes kotitöitä. Jäin löhöämään nojatuoliin enkä saanut aikaan mitään.

Tuloksia

Painonpudotus: -6kg rasvaa

Vyötärö: -12,5cm

Tärkein: vältyttiin kirurgin veitseltä!!

Kimmo: ”Minkälaisen viestin haluaisit antaa lukijoille Leena?”

Leena: ”Mä suosittelen tänne tulemista sen takia, että tämä ei ole mikään hifistely eikä kaunistelu kuntosali. Tämä on perustoimintaa ja lämminhenkistä menoa. Joka kerta kun tuon oven avaa, täältä astuu vastaan huolenpito.”

Nyt Leena treenaa meidän bootcampilla ja matka jatkuu eteenpäin. Tarjoamme myös sinulle mahdollisuutta tulla kokeilemaan boottista täysin ilmaiseksi. Tule mukaan ja muuta oma elämäsi! Klikkaa alapuolelta itsesi mukaan!

rasvanpoltto

By |2018-08-05T00:36:59+00:00heinäkuu 17th, 2018|

About the Author:

Ravintoneuvoja