Nopea laihdutus on myös yksi eniten kysytyistä asioista. ”Miten pystyn laihtumaan 5 kg mahdollisimman nopeasti?”, ”Minulla on tulossa lomamatka 4 viikon päästä ja minun pitäisi mahtua uikkareihin!!”, ”Meillä on tulossa isot juhlat kuukauden päästä, haluan mahtua juhlamekkoon. Minun pitää laihtua 4kg sitä varten!” ja niin edelleen. Samanlaisia kommentteja ja kysymyksiä meille tulee oikeastaan ympäri vuoden. Ihmiset heräävät aivan viime tingassa ja sitten on jo kauhea paniikki saada kehosta kiloja pois.

Emme koskaan suosittele hirvittävän nopeaa painonpudotusta, koska ne ratkaisut eivät ole usein kovin pysyviä. Mutta ymmärrämme toki, että välillä tilanne on päällä ja sitä painoa on pakko saada alaspäin hinnalla millä hyvänsä. Sosiaaliset paineet ja odotukset ovat joskus todella isoja, silloin pitää tehdä nopeita ratkaisuja painonpudotuksessa. Meillä on ollut tähän liittyviä toimeksiantoja ja tulee aina olemaan. Tottakai autamme, vaikka meidän suositus onkin vähän toisenlainen. Me haluaisimme luoda painonpudotuksen pitkässä juoksussa ja hyvinvoinnin huomioon ottaen, silloin tulokset ovat myöskin enemmän pysyviä. Haluamme opettaa terveelliset elintavat, silloin ylipainosta pääsee eroon loppuelämäksi. Se on mielestämme aina parempi tapa. Mielestämme nopea laihdutus on tavallaan pikadieetti, joka ei yleensä tuo pysyviä tuloksia. Se auttaa siihen hetkeen ja joskus se HETKI on niin tärkeä, että se on vain tehtävä. Silloin me tiedostamme tämän ja myös asiakkaamme tiedostavat tämän.

nopea laihdutus

Mutta käytetään tässä artikkelissa esimerkkinä yhtä toimeksiantoa, joka meillä oli 2016 keväällä. Asiakas otti meihin yhteyttä ja kertoi, että lomamatkaan oli 3 viikkoa aikaa ja uikkarit kiristävät. Tämä asiakas oli reilusti ylipainoinen ja uikkareita vieläkin suurempi painajainen oli lentokoneen penkki sekä siinä oleva turvavyö! Hän halusi saada sen klikattua kiinni ilman, että henkilökunnalta piti nöyryyttävästi pyytää lisäpalaa vyöhön.

Haastattelun ja alkukonsultaation jälkeen otimme haasteen vastaan. Aloitimme hyvin ripeällä tahdilla, koska aikaa ei ollut hukattavaksi. Kolmessa viikossa saimme 6 kiloa painoa alaspäin ja reilusti senttejä pois. Laitoimme asiakkaan ravinnon reilusti miinuskaloreille sekä liikutimme häntä vähän, mutta laadukkaasti. Asiakas raportoi suoraan lentokoneesta toimeksiannon jälkeen, että vyö meni helposti kiinni! Hän oli tyytyväinen ja lähti viettämään ansaittua lomaansa.

Tämä on hyvin tyypillinen keikka, mitä meiltä kysytään kun puhutaan nopeista keikoista. Miten teimme tämän toimeksiannon?

Vaihe #1 : Ravinto reilusti miinuskaloreille

Heti aloituspäivänä laitoimme ravinnon reilusti miinukselle kalorien suhteen. Mittasimme InBodyllä perusaineenvaihdunnan sekä laskimme siihen päälle kertoimella arvioidun kulutuksen vuorokaudessa. Tähän sitten löimme reilun miinuksen päälle. Halusimme saada ravinnon avulla rasvaa mahdollisimman paljon pois kehosta ja säilyttää samalla lihasta maksimimäärä. Halusimme myöskin, että asiakas ei näkisi nälkää ainakaan kovin paljoa, joten ravinnon sisältö keskittyi mahdollisimman ravintorikkaisiin lähteisiin. Makrojakaumamme tuki kylläisyyttä, mutta samalla pyrimme polttamaan rasvaa jatkuvasti.

Vaihe #2 : Intervallia kehiin

Miinuskaloreilla liikkuminen on melkoisen raskasta, joten teimme tästä syystä hyvin lyhyitä intervallitreenejä kolme kertaa viikossa. Tällä saimme liikunnasta vielä pienen boostin auttamaan laihtumisessa. Halusimme pitää treenit mielekkäinä ja sopivan haastavina. Käytimme asiakkaan voimaa hyödyksi ja liikutimme isoja rautoja intervallityyppisesti. Tämän seurauksena rasva paloi nopeaa tahtia. Pidimme tietoisesti treenit kestoltaan lyhyinä, jotta asiakas jaksaisi pitää hyvän intensiteetin koko treenin ajan.

Vaihe #3 : Seurantaa ja toistoa

Seurasimme tilannetta mittauksilla tasaiseen tahtiin, halusimme tietää jatkuvasti mihin suuntaan asiakkaan keho oli menossa. Samalla pystyimme seuramaan asiakkaan jaksamista. Sen jälkeen toistimme kaavaa kolme viikkoa ja olimme valmiita.

Nopea laihdutus? Kyllä, me pystymme auttamaan. Ota yhteyttä ruokatauko(at)ruokatauko.fi ja kerro mitä sinulla on mielessä.

 

Tallenna